Projekti Swimrun Malta – Valletta ja totista totta
Heinäkuun alussa aloin katselemaan lentolippuja Maltan
saarelle, kun uusi ÖtillÖ Wolrd Series kilpailu siellä marraskuun lopussa vaikutti
kiinnostavalta reitin vaihtelevuuden ja uusien maisemien puolesta. Myös
ajankohta vaikutti Välimeressä käytävään kilpailuun hyvin sopivalta: vesi oli
vielä lämmintä, ilma märkäpuvussa juoksuun siedettävää ja toihan myöhäinen
ajankohta aivan uudenlaista motivaatiota loppusyksyn koomaan. Saara oli näillä
puheilla helposti messissä joten liput vain tilaukseen ja ennakkoilmot sisään!
Varsinaisen tähtäimen Maltan kisaan suuntasin syyskuun MM-kisasta
palauduttuamme. ÖtillÖ:hön valmistautumista varjostanut varvasvamma oli poissa
ja juoksuharjoittelu sujuikin nousujohteisesti koko loppusyksyn. Ajoittainen vasemman
polven vihlonta muistutti rytmityksen ja lihashuollon merkityksestä. Uintiharjoittelu
kokikin sitten kolahduksen jos toisen ja kolmannenkin. Alkuun kaatuminen
pitkospuille jumitti koko vasemman yläselkä-hartia-alueen, mikä kuitenkin lähti
urheiluhierojan voimin. Lokakuun lopussa sain uutta puhtia uintitreeneihin
Kuopion urheiluakatemian aamutreeneistä. Käsivedon tekniikka alkoi kohentua viikoittaisen
valvonnan ansiosta. Joitain uusia lihasryhmiä löysin ilmeisesti tehokkaammin
käyttööni sillä seurauksella, että lihaskireyttä ja vihlontaa esiintyi useassa
kohtaa häiriten varsinkin lättäri-uintia kilpailua edeltävinä viikkoina.
Sää kilpailupäivänä oli epävakainen ja tuulinen. Aallokko
nousi paikoin korkeammaksi kuin missään aiemmista World Series -osakilpailuista.
Muutamaa tuulen puoleisista uinneista oli lyhennetty / poistettu, jolloin kokonaisuintimatkaa
jäi noin 8km ja juoksua 30km, mistä lähes puolet polkua. Kilpailun lähtö
tapahtui sunnuntaina aamulla loisteliaasti Valletan vanhan kaupungin portilta. Vesisade
tosin oli jo alkanut, mikä teki lähtökarsinassa värjötellyistä minuuteista
pitkiä. Sää oli kuin Kroatian Hvarissa oli ollut huhtikuussa: edellisen päivän
sprintti auringon paisteessa ja nyt sää riepotteli, oikeastaan vielä Kroatiaa pahemmin.
Matkassa kuitenkin lämpeni, kun ilma oli noin 15 astetta ja vesi 20.
 |
| Start |
Päälle 200 joukkuetta hajosi hyvin Valletan kaduille ja
ensimmäisiin lyhyihin uinteihin. Lähdimme toteuttamaan omaa matkavauhtiamme ja uinneissa
Saara sai alkuun enemmän vetovastuuta minun pelätessä uintini puolesta. Alun
lyhyissä uinneissa käsivetoni tuntui lättäreistä huolimatta kivuttomammalta
kuin viimeistelytreeneissä, joten lupauduin vetämään vuorovedoin. Juoksu tuntui
helpolta niin kuin tuossa vaiheessa kuuluikin. Veteen pääsi pääosin
turvallisesti hypäten, ylös nouseminen oli vaikeampaa punnerrettaessa rosoisille
kallioille tai betonisille laitureille. Kunkin fysiikasta johtuen Saara oli keveämpi
ylösvedettävä kuin aiempi parini.
Viidennestä uinnista alkoivat kilpailun uintipuolen
ratkaisevat swim sectionit: 1600m + 800m + 2 x 1400m. Väleihin onneksi myös kilometreittäin
juoksua. Omat vaikeuteni konkretisoituivat näissä pitkissä uinneissa. Oikean
lavan takainen kipu, jota olin viimeisen viikon parhaani mukaan hoitanut, ei ärtynyt.
Sen sijaan toisen olkavarren vihlonta teki uinnista vastenmielistä ja näkyi
vauhdissa. Viimeinen tikki oli ensimmäinen 1400 metriä avoimen, korkea-aallokkoisen
lahden ylitse sivuvastaiseen. Merkkipoijun näki juuri ja juuri rannasta, mutta
aallokossa sen päällä olevaa suurta rakennustakin sai hamuta. Liian vähiin
typistynyt allastreeni näkyi siinä, ettei kroppa kestänyt varsinkaan tuollaista
vastusta. Tekniikkanikaan ei ollut riittävä noihin aaltoihin vaan uinti oli
mutkittelevaa. Uinti ei enää tuntunut kilpailemiselta vaan selviämiseltä
rantaan totaalisesti hyytymättä. Yksin olisin keskeyttänyt siihen paikkaan,
mutta seuraava pidempi juoksu elvytti sen verran, että jaksoin vielä toisen
pitkiksen Saaran perässä pysytellen.
Loppumatkasta uintia oli enää jäljellä reilu kilometri
jaettuna neljään pätkään ja juostavaa oli vajaat 15km. Jalat olivat täynnä
virtaa, joten otin Saaran vetoon ja eikun kohti edessä näkyviä vihreitä selkiä.
Niitä tulikin vastaan hyvää tahtia ja pystyimme pitämään sijamme myös lyhyissä
uinneissa. Käteni olivat turtuneet taas sen verran, että jaksoin pysyä edellä
myös uinnit vaihtojen helpottamiseksi. Etenimmekin varsin mainiota vauhtia,
kiitos onnistuneen vauhdinjaon ja tankkauksen. Saara ei juurikaan hyytynyt,
vaan veto pysyi tasaisena ja onnistui hyvin myös polkuvoittoisilla osuuksilla. Omassa
juoksussani olin erityisen tyytyväinen siihen, että jaksoin auttaa Saaraa
paremmin kuin aiemmissa kisoissamme.
 |
| Juoksun hurmaa |
Viimeisessä juoksussa saimme vielä kiinni kaksi
sekaparijoukkuetta, joiden hölkkä oli jotain aivan toista kuin meidän
loppukiriä irrotteleva juoksumme. Alkuosan uinneissa jääneinämme meillä oli
kuitenkin kasvava jännitys loppuratkaisuista, sillä mitä useamman joukkueen
olimme ohittaneet, sitä kovempia uimareita olivat kanssakilpailijamme. Kilpailu
loppui siis 300m uintiosuuteen lahdessa, johon tuuli löi kohtisuoraan
avomereltä. Olimme saaneet juuri ohittamiimme pareihin noin minuutin eron, mikä
tyynellä säällä olisi ollut riittävä ero kehen tahansa. Lähdin uimaan edeltä
sivumyötäisesti keskemmäs lahtea, sillä ajattelin aaltojen vievän meidät siten
suoremmin lahden pohjassa olevaan maaliin. Myös opastaja uinnin lähdössä oli
käskenyt kiertää riittävän kauas rannasta, jottei aallot paiskaisi päin
kallioita.
Kaikki meni suhteellisen hyvin ennen viimeistä alle sataa
uintimetriä. Aaltojen voima kasvoi kasvamistaan. Vetoköysi muuttui yleishyödyllisestä
päävastukseksi. Ensin aalto työnsi Saaran vauhtiin, minkä jälkeen itse edellä lähdin
samaan liitoon köyden löystyttyä. Saaran pudotessa aallosta köysi kiristyi ja
nykäisi minutkin suoraan taakse päin. Pullikseni irtosi paikoiltaan ja Saara
menetti lasinsa. Hän pääsi kuitenkin nopeammin pois rantaan. Itse jäin sutimaan
veteen, kun en päässyt enää aallon päälle ja syvyyttä kahlaukseen oli vielä
liikaa. Kovimman aaltotällin jälkeen oli ajatuksena vain päästä pois, mutta
samalla tein kaikkeni, jottei sivussa jo näkyneet takaa-ajajat ottaisi meitä
enää kiinni. Ensimmäinen pareista meni menojaan, kun viimein sain jaloilla
kiinni pohjasta. Toinen ohitti meidät juuri kun olin pääsemässä Saaran luo
rantaan.
 |
| Ilme kertoo kaiken |
Maalissa oli ontto olo. En tiennyt vielä mitä olin
menettänyt. Enkä oikeastaan tiedä vieläkään. Palkintosija se ei ainakaan ollut,
sen verran vihreäliivisiä näkyi jo hiekkarannalla. Mutta riittäisivätkö tämän
vuoden ranking-pisteet vielä suoraan MM-2020 paikkaan, vai olisiko sen eteen
tehtävä lisää uhrauksia. Aikani manasin ja sadattelin. Sitten kuitenkin aloin
käydä ajatuksissani läpi koko kisaa. Lopun karille ajo ei ollut mikään syy
tulokseemme. Ei se sammuttanut sitä liekkiä, mikä minulla juoksussa oli ollut.
Eikä sen muuksi muuttaminen olisi meille mitään riemuvoittoa tuonut. Kyllä ne
olivat aivan muut käsivedot missä jäi kehitettävää. Vastaavanlaisia aaltouinteja
ei välttämättä koe kuin kerran elämässään.
 |
| Loppusijoituksemme sekasarjassa 11. |
Tähän loppuun vielä oma arvioni Maltan kisasta sen
mielekkyyttä pohtiville. Plussat erityisesti reitin ja osuuksien
vaihtelevuudelle ja monipuolisuudelle. Uintia on matkalla runsaasti, joten sen
puolen taitajille erityisen sopiva. Itse kaipasin vielä enemmän polkuja ja
mäkeä, nyt tasaista tietä on noin puolet reitistä. Maisemat kuitenkin hienot ja
polutkin yhtä saviliejua lukuun ottamatta aivan jees. Reitti oli paikoin hieman
heikosti merkitty, mutta se oli osin maastostakin kiinni. Vaihdot olivat omaan
mieleeni haasteillaan ja vaihtelevuudellaan: hyppiä ja kiivetä sai paljon,
mutta pääosin valmiita rakenteita (laiturit, portaat) pitkin. Omassa
harjoittelussa on tapahduttava kuitenkin joitain selkeitä muutoksia, jotta
lähtisin tuolle reitille uudemman kerran sinnittelemään.
Tässä nyt tuli alkuun hieman pidempi yhteenveto tästä
syksystä. Kirjoittelen sitten taas kun asiaa on ja ilme kehittyy! Nyt
suunnitelmani siirtyvät joulun odotukseen, mutta jahka tästä toipuu niin uudet suunnitelmat
puskee taas päälle. Se on varma, että uintia ja juoksua on luvassa myös ensi
kesänä. Kiitoksia sinulle, uudelle lukijalleni, toivon että kiinnostuit
palaamaan kuulumisiini toistekin!
Sampo Hyppölä, Team Biokia
