Hossa Trail 2025

Kesäkuun kisarupeaman viimeisenä koitoksena odotti Hossan kansallispuiston poluilla juostava Kainuu Trail 55 km. Edeltävänä sunnuntaina Saksan Rheinsbergissä kisatun puolimaraton-swimrunin jälkeen alkanut viikko oli kulunut levon ja huollon merkeissä: Uinti, hieronta ja kevyt polkujuoksu Ilomantsissa, Hossan tyyppimaastoissa. Kisapaikalle saavuin Suomussalmelta lauantaiaamuna. Kroppa tuntui pirteältä ja palautuneelta, mutta unet olivat kuluneina öinä jääneet hieman vajaiksi, mikä näkyi pienoisena väsymyksenä. Muutamia tuttuja näin ennen starttia, mutta useimmat olivat uusia kasvoja minulle. Polkujuoksussa olin viimeksi kilpaillut Kolilla toistakymmentä vuotta sitten.

Viimeistelytreeni Ilomantsin poluilla

Lähdin matkaan hallittua kisatahtia. Heti alusta asti kuljin kävellen pienimmätkin jyrkät tömpäreet. Niissä hölkkääminen ei olisi ollut juurikaan nopeampaa, mutta vienyt runsaasti voimia. Oikeastaan ylämäissä kävelykin tuntui hengästyttävän enempi, kuin rennon reipas juoksu tasaisilla kangaspoluilla. Laskut oli pakko ottaa vähän painokkaammalla askeleella, jotta uskalsi rullata osin kivien peittämiltä harjurinteiltä lennokkaasti alas. Ensimmäisiä pitkän kisan omaisia heikon hetken tuntemuksia aloin kokea jo 6 kilometrin kohdilla, mutta ne menivät pian ohi, kun otin energiaa naamariin. Aloitin tankkauksen suunnitelmani mukaisesti niin, että nautin 1,5 dl vahvaa geeliseosta aina 30 minuutin välein ja huoltopisteillä 1 – 2 mukillista urheilujuomaa tai vettä.

Ensimmäiset noin 20 kilometriä kulkivat pääosin helpossa kangasmaastossa joutuisasti. Seuraavat viitisen kilometriä Julmaölkyn ympäri otin tarkoituksella vielä pykälän kevyemmin. Kroppa alkoi ilmeisesti jo tuolla kohdin viestiä ensimmäisiä nestehukan merkkejä, sillä meno tuntui hiukan ”kylmenevän”. Tuntui ikään kuin tahti olisi pudonnut peruslenkkitasolle. En kuitenkaan osannut tai tajunnut tehdä asialle vielä mitään. Sain puolisoltani ja vanhemmiltani tärkeät kannustukset ja väliaikatiedot ennen laskeutumista takaisin Ölkkyjärven eteläpäähän.

Julma-Ölkky vetää vertoja monille kansallispuistoille. Kuva: Mikko Turunen

Huoltopisteellä sain toivomaani vettä päälle ja urheilujuomaa massuun. Seuraavat pari kilometriä kulkivat vielä kevyesti, mutta juoksutekniikkaa haastaen. Tämä kahteen suuntaan juostu pätkä on ainoa harhaluoti Hossan upeilla polkureiteillä: Ainakaan 45-numeroiselle kengälle et löydä juuri yhtään astuttavaa koloa, saati isompaa lohkaretta, vaan jokainen askel vääntyy puoliksi pikkukiviin kuitenkin suhteellisen leveällä polulla. Tämänkin jälkeen reitti jatkuu keskimääräistä juurakkoisempana. Olin puolimatkassa. Vauhdinpito alkoi käydä työstä ja janon tunne konkretisoitumaan. Huoltopisteelle oli matkaa vielä yli 7 kilometriä. Kelloni GPS oli simahtanut jonnekin Julma-Ölkyn rinteeseen. Ensimmäisen vastaan tullen lätäkön vielä ohitin, mutta seuraavasta purosta sain hörpittyä muutaman ison kulauksen.

Oloni koheni hieman, joten pääsin kiivettyä kunnialla ylös Mieskallionvaaralle, josta reitti jatkui pitkänä alamäkenä kohti Valkeaisenkangasta. Tiepätkälle saavuttaessa keskipäivän aurinko porotti jo kuumana eteläiseltä taivaalta. 35 kilometrin huoltopisteellä kaadoin kaksin käsin vettä vuoroin päälle ja kitaani. Geeliä olin edelleen ottanut puolen tunnin välein. Meno alkoi jo vähän hoilua, mutta Muikkupurolle laskeva ja siitä tasaisena Keski-Valkeaisen rantaa jatkuva polku kulki vielä varmasti juosten. Eräs kannustaja huusi: ”Vahvalta näyttää!”, mutta siltä se ei enää tuntunut.

36 kilometrin kohdalla vahvuudet takana, vaikeudet edessä. Kuva: Christer Ådahl

Nousu autiotuvalta kapealle harjukannakselle ei ollut mitään nautintoa. Lihaksissa tuntui edelleen riittävän voimia, mutta kokonaisuudessaan olo oli hieman heikko ja tulikuuma. Polun kulkiessa lähimpänä rantaa tein ratkaisun, jota olin harkinnut jo pitkään. Heitin juoksuliivin pois ja pulahdin parin metrin uinnille. Kenkien kastuminen ei ollut kynnyskysymys, sillä olen Hokan Speedgoateilla käynyt myös muutamia swimrun-kisoja eli tiedän niiden vettyvän vain vähän. Uinti helpotti oloa hieman, mutta juoksu tuotti edelleen epämääräistä tuskaa. Kokalmuksen huoltopisteen teltta näkyi kaukana järven takana. Vallitsevassa olotilassa juoksutahtia oli hirmu vaikea arvioida ja kellokin näytti luotettavasti enää kuluneen ajan. Huoltopisteelle ja samalla maratonin väliaikaan saavuin ajassa 3.53, mikä oli 3 minuuttia myöhässä tavoittelemaani 5 h loppuajan keskivauhtia.

Pidin tällä huoltopisteellä parikymmentä sekuntia pidemmän tauon ja täytin yhden 33 cl pulloistani vedellä. Harmikseni en löytänyt pöydältä kisasivuilla luvattua suklaata. Matka jatkui taas hetken elinvoimaisempana. Mutta vain hetken. Siihen asti koko matkan olin pystynyt kulkemaan samalla kaavalla: Ylämäet kävellen, tasaiset ja alamäet juosten/rullaten. Nyt jouduin ensimmäistä kertaa ottamaan muutamia kävelyaskelia miltei tasaisilla pätkillä. Matkaa maaliin oli vielä yli 10 kilometriä. Arvelin olevani vielä reilussa johtoasemassa, joten yritin juosta minkä pystyin. Nyt heikon olon lisänä alkoi lihaksistokin tuntua totaalisen väsyneeltä: Kun otti muutaman reippaan juoksuaskeleen, alkoi reisissä kihelmöidä ja koko kroppa pistää vastaan. En enää saanut geeliä alas. En kuitenkaan voinut lyödä kävelyksi, sillä silloin maaliin olisi ollut 2,5 tuntia matkaa. Oli oltava nopeampi keino. Kävin hetkeksi polvilleni polun viereen keräämään voimia uuteen juoksuun.

Statustani varmistamaan saapui pian eräs 38 kilometrin juoksija, Petri, joka innosti minut tarttumaan peesiin. Olin juossut jo useamman kilometrin ypöyksin, joten lähdin hänen matkaansa. Vauhti tuntui karulta, mutta oli juuri sellaista mihin vielä pystyin ja mikä todellakin tuntui nopeimmalta tieltä maaliin. En ollut kummallista juttuseuraa hoiperrellessani Petrin perässä ylös Jatkonvaaran rinnettä. Vaikka sain peesistä paljon henkisiä voimavaroja, olivat fyysiset paukut koko ajan vähemmässä. Alamäki sujui paremmin, mutta aika ei parantanut oloa. Odotin tulevaa juomapistettä. Oli pakko päästä tyhjentämään maha, jotta saisin tarvittavaa energiaa sisään.

Huoltopisteen lähestyessä en saanut mitään ulos. Täytin vedellä pullon ja pari mukia naamariin, minkä jälkeen alkoi tapahtua. Kuudella sykäyksellä lerpautin ylös liioittelematta 2-3 litraa mahanestettä. Siinäpä se heikotuksen syy sitten hyvinkin selvisi: Ainakaan pariin tuntiin ei ollut mikään neste tai geeli imeytynyt. Olo koheni ja keveni huomattavasti ja sain myös nautittua annoksen geeliä ja vettä. Olin jo moneen otteeseen käskenyt Petrin jatkaa omaan tahtiin, mutta hän halusi vielä varmistaa, että pääsin liikkeelle kohti viimeistä neljän kilometrin etappia.

Kuva: Mikko Turunen

Olo todellakin parani viimeisille kilometreille juostaessa ja pääsin jopa maksamaan hieman takaisin kulkien Petrin edellä. Kokonaisväsymys toki tuntui koko kropassa ja pienet kramppituntemukset pohkeissa kielivät edelleen lähes tyhjistä lihaksista. Huosilammen ympäri kulkeva helppo rantapolku nosti taas itseluottamusta ja viimeinen kilometri kulki jopa jo vähän tunnelmasta nauttien. Ennen viimeistä nousua maaliin sain vielä kannustukset huoltojoukoilta ja varmistuksen, että keulilla ollaan. Selässäni kulkeva gps oli sekin sammunut matkalle, joten minua oli odoteltu saapuvaksi jo puolisen tuntia.

Maaliviiva ylittyi ajassa 5.24.57. Pääsin perille ja ainakin melkeinpä oikeasti polkujuosten! Viiden tunnin aikatavoite oli sulanut viimeisen 15 kilometrin hyytymiseen, mutta sain pidettyä sarjan kärkipaikan loppuun asti. Tässä kisassa pisin yhtenäinen juoksu oli 55 km, kun se 4 – 9 tunnin swimrun-kisoissa on tyypillisesti 5 – 20 kilometriä. Harjoitteluni onkin ollut tänä vuonna huomattavasti intervallipainotteisempaa, joten loppumatkan jaksaminen oli tiedossa oleva haaste jo matkaan lähdettäessä. En usko liian kovan alkuvauhdin olleen syynä hiipumiseen, sillä sain pidettyä lihaksiston juostavassa kunnossa koko matkan. Myöskään mitään nivelkipuja en tuntenut. Sen sijaan tankkasin alusta lähtien liian vahvaa geeliseosta ja liian vähän vettä, sillä en kuvitellut sään olevan niin kuuma. Ihan turhaan myös pelkäsin kuselle joutumista, sillä se olisi tuottanut häviävän pienen tappion nyt toteutuneeseen hyytymiseen verrattuna.

Juoksutahdin kehitys (=hiipuminen) etapeittain. 18,5 - 24 km väli kulki teknisessä Julma-Ölkyn maastossa

Kokonaisuutena siis ehdottomasti plus-merkkinen suoritus ja hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan! Katsotaan jääkö tämä yksittäiseksi comebackiksi polkujuoksun pariin vai palaanko vielä kilpailemaan täällä tai jossain muualla. Pääpanokset ovat minulla kuitenkin yhä swimrunissa, mutta harjoittelun monipuolisuus on arvo, jota kestävyysurheilijan kannattaa pitää mielessään koko elämänsä ajan! Jos satuit lukemaan blogiani nyt ensimmäistä kertaa, toivottavasti pidit! Jos kyllä, niin oikean laidan listalta löydät lukuisia kisa- ja harjoitusraportteja swimrunista sekä myös kertomuksia erilaisista urheilutempauksistani luonnon keskellä.   

Rheinsberg Swimrun -kisaraportti

Palataanpas siihen mihin viimeeksi jäätiin. Olin siis pienten appi-vaikeuksien jälkeen päässyt tekemään upean kaupunkipyöräilyrundin Berliinin hienoimpia nähtävyyksiä ja keskuspuistoa ihastellen Hauptbahnhofilta Alexanderplatzille. Kaduilla ja aukioilla näin myös kolmen välimeren perukoilla sotaa käyvän valtion tukimielenosoituksia.

Iltapäivällä lähdin takaisin lentoasemalle heittämään lanttia siitä saisinko vuokra-auton vai en. Olin nimittäin jossain ihme tilassa jättänyt ajokorttini Suomeen minimoidessani pakkauslistaa ja pohtiessani vain kaikilla eri julkisilla kulkemista. Vuorokauden autovuokra oli kuitenkin tilattu jo talvella lentojen kanssa, jotta pääsisin sujuvasti Berliinistä kisapaikalle (n. 150 km). Tajusin virheeni junamatkalla Lahden eteläpuolella ja onnistuin tallentamaan Traficomin palvelusta ajokorttiotteen (eli tuoreen, virallisen osoituksen ajo-oikeudestani) puhelimeeni samalla missaten Tikkurilan aseman. Onneksi ehdin vielä Pasilastakin hyvin takaisin kentälle.

Autonvuokraus meni hyvin siihen asti kunnes korttia kysyttiin. Millään ilmeellä ei ollut mahdollista saada autoa ilman fyysistä korttia, tämä tiedoksi muillekin (tai kai tämän lähes kaikki jo tietääkin, nyt muistan minäkin hautaan asti). Siinä olikin sitten Denk auf, minne päästä yöksi, kun majoitus oli varattuna keskeltä maaseutua. Matkalla takaisin kohti keskustaa sain puhelinyhteyden majoittajaan ja hänen poikansa tarjoutui hakemaan minut läheisen kylän asemalta, jonne vielä pääsi iltajunalla.

Oli kyllä muutoinkin ihana, rauhallinen airbnb-majoitus pienessä Priepertin kylässä ja ehta luomuaamiainen pienellä lisähinnalla. Varmaan viikon parhaiten nukuttu yö. Tällaiset Ota vain kevyesti -viikot eivät oikein sovi unirytmiini, mutta kisoja ajatellen ne ovat välttämättömiä. Majoitukselta kisapaikalle pääsin kyydillä, kiitos Andreasin.

Aamupäivän agendalla oli lasten-, perhe-ja nuorisokisojen seuraamista sekä varjossa istuskelua. Kävin myös pienen verryttelyn järvessä ja rantaraitilla. Yleistä siveyskoodia seuraten päätin jättää tri-paidan pois, kun lämpötila huiteli jo yli kolmessa kymmenessä asteessa.

Puolimaratonin MM-soolosarjan starttiin sännättiin hieman parisarjan perään, vartin yli 11. Ensimmäisessä 400 metrin uinnissa kuljin alkuun kärkimiehen peesissä, kunnes irtosin rantautuen ensimmäisenä, ainakin kaksi miestä lähellä takanani. Toinen juoksu oli kisan pisin 4,5 km, tai siis se kuljettiin kahdesti, kuten kaikki osuudet 3-9. Noin kilsan jälkeen Puolan Maciej Kubiak (tutustuin häneen vasta maalissa) juoksi ohitseni ja repi noin puolen minuutin kaulan ennen seuraavaa, 600 metrin uintia.

Kärjessä, Majiec aivan perässäni. 

Kuten alussakin, uintini oli puolalaista vahvempi ja sain hänet kiinni ja hiukan ohi pitkässä uinnissa. Tällä tavoin sitten jatkettiin seuraavat 5 kilometriä: Hän juoksi hieman karkuun, minä taas uin ja pääsin siis aina vähän ennen häntä nousemaan ylös vedestä. Viidennessä juoksussa eli juuri ennen toiselle kierrokselle jatkamista sain pidettyä Maciej'n takanani, mutta pääsin vain vähän lisää karkuun seuraavassa uinnissa.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä vielä kärkipaikalla

Kun lähdettiin uudelleen pitkään juoksuun, puolalainen oli pian kannassani ja siirtyi edelleni. Pystyin edelleen ylläpitämään tasaisena pysynyttä juoksutahtiani, mutta hänellä oli vielä yksi lisävaihde enemmän ja niin seuraavaan uintiin tullessa eroa oli jo noin minuutti.

Tuota eroa en saanut enää uitua kiinni. Juoksuissa en nähnyt enää selkää, mutta uinneissa vihreä lakki erottui pysyvän samalla etäisyydellä osuudesta seuraavaan. Kisan tuntua oli muutenkin edelleen ilmassa, sillä väkeä kulki reitillä paljon. Aikataulu oli juurikin näin, ehkä vähän kettumaisestikin laadittu niin, että koko ajan sai olla ohittamassa porukkaa: Ensin kahden kierroksen parit, sitten puolen kierroksen väen ja toisella lenkillä vielä yhden kierroksen kilpailijat.

Suurin osa juoksuista kulki tällaisia helppoja metsäpolkuja

Jaksoin edelleen pitää tahtia yllä, mutta mihinkään pitkiin kireihin ei rahkeita enää riittänyt. Parissa juoksuun lähdössä alkoi pientä krampin poikasta tuntua, vaikka olin vetänyt tasaiseen 4,5 dl vahvaa, hyvin suolattua geeliä. Vettä olin kuitenkin juonut myös paljon ja ehkä ennen kisaa vähän liikaakin pelkästään. Mutta suoritukseen nuo tuntemukset eivät juuri vaikuttaneet. Odotin vain, josko puolalaisen kamelinselkä vielä katkeaisi. En voinut käsittää miten hän tuossa kelissä veti hihallisella märkkärillä tuota vauhtia edes riisumatta sitä kertaakaan juoksuissa. Maalissa ero oli kuitenkin samaa minuutin luokkaa. Kova veto Ruotsin ja Ranskan ulkopuolelta!

Nyt ei ollut enää niin pulska maalikuva kuin Utössä 😅

Suht niukasta hopeasta huolimatta olin erittäin tyytyväinen tulokseeni. Reitti oli odottamaani polkurikkaampi eikä lainkaan asfalttia (maastokenkä oli ehdottoman hyvä valinta). Silti alitin asettamani aika-arvion muutamalla minuutilla ja jaksoin pitää hyvää tahtia maalla ja vedessä. Sain myös juuri sitä kilpailua, mitä näiltä ulkomaan kisareissuilta haen.

Tiiminä tuskin oltais tultu yhtä lujaa tänään

Kisan jälkeen käytin tilaisuuteni kertoa saksalaisille Kuopio Swimrunista ja Ilomantsin leireistä. Tuskin sieltä tälle vuotta mitään vyöryä on luvassa, mutta sanoisin, että kisa kisalta Kuopio on yhä tutumpi nimi lajin harrastajille ympäri Eurooppaa.

Kisapaikalta Berliiniin pääsin kolmanneksi (ikäsarjansa voittoon) tulleen saksalaisen, Alexin, kyydillä. Vielä sellainen mutka matkaan, että S-Bahn -asema, johon hän minut heitti oli ilkivallan vuoksi suljettu, mutta pienen kiertelyn jälkeen pääsin siitä bussin ja toisen junan avulla kentälle ajoissa. Olipahan taas reissu, missä sai hyödyntää aikanaan kertynyttä suunnistuosaamista kerran, jos viidennenkin. Toki voisihan nämä reissut suunnitella helpommiksikin, mutta miksi mennä sieltä mistä aita on rumin.

Mikkelin metsistä Saksan puistoihin

Viikko Utön jälkeen oli Jukolan viestin vuoro. Swimrun-kisasta jäi odotettua enemmän voimia, joten pääsin palautumisen ohessa tekemään pari kehittävääkin treeniä. Karttatreenit jäivät kuitenkin väliin, joten lähdin kohti Mikkeliä luottavaisin jaloin, paljain päin. Nykyisin enemmän kuntosuunnistajana olin mukana ilman paineita, joskin ratamestari Taivaisen luonnehdinnat maastosta ja radoista toivat oman jännityksensä tähänkin rooliin.

Kymmenen vuoden Jukola-kokemuksella olin nyt ensimmäistä kertaa avaamassa viestiä. Tunnelma oli kieltämättä upea! Pääsin lähtemään loistopaikalta, noin 3 metriä top 200 pääjoukon takaa "toisesta eturivistä". Rynkkyjen laukaukset saattelivat joukon matkaan kl 23.00. Vaikka tilaa tuntui lähtöviivalla olevan, pakkautui porukka pian rinteeseen kapenevalle lähtöviitoitukselle yhdeksi massaksi. Jos vähän yritti jättää turvaväliä edellä menevään, tunki joku takaa siihen rakoon. Korkeista, leveistä hartioista oli hyötyä pitämään itsensä balanssissa.

Muutaman sata metriä K-pisteen jälkeen juoksin ruuhkassa, hetken jopa kameramiehen edellä livessä, minkä jälkeen erkanin hetkeksi omalle valinnalle. Siitä sitten matka kulkikin vaihdellen letkassa ja yksin, useimmiten yksin silloin kun olin hukassa. Heti ensimmäinen rasti oli sitä taattua kilpasuunnistuslaatua ja kakkosväli pelkkää ryteikköä. Niissä viitisen minuuttia sohittuani aloin päästä vähän kiinni juoneen ja sopiviin letkoihin.

Puolimatkan lyhyillä väleillä oli taas tarjolla näihin päiviin liian teknistä suunnistettavaa ja hieman porukasta karattuani olin itse helisemässä. Tämä taktinen puoli oli todellakin eniten hukassa, sillä en ole enää moneen vuoteen tehnyt yhteistreenejä suunnistuksessa, toisin kuin nuorempana oikeestaan viikoittain. Pitkän välin tiepätkällä sain taas jalat liikkeelle ja horisonttiin, oikeat suunnistajat olivat jo siellä.

Lähestymisrasti kisakeskuslouhoksen päällä oli aivan huikea lisä niin kilpailijalle, kuin varmasti myös vaihdossa odottaville katsojille. Paljon en kuitenkaan ehtinyt maisemia katsella, sillä halusin ottaa vielä muutaman sijan korvaamaan edellisrastin onnetonta suuntavirhettä. Loppu sujuikin hyvin ja vaihtoviivalle pääsin sijalla 195.

Ei ihan mitä odotin, mutta en myöskään tiputtanut sijoituksia. Oma aika-arvioni oli ollut 1,5 h ja sain kulumaan metsään 1h 54min. Vaan eipä tullut kärkikään 1,5 tuntiin. Kaikkien kiroilujen jälkeen maalissa oli oikeastaan aika makea fiilis. Juuri tämän vaativuuden myötä yksi hienoimpia juoksemiani Jukoloita, vaikka suoritus oli sieltä heikoimmasta päästä. Isot kiitokset kaikille järjestäjille!

Sunnuntai-päivänä olikin sitten tulevan viikon ainoa sauma päästä pitkään altaaseen treenaamaan, joten se oli käytettävä. Uinti (=yläroppa) kulki suunnistuksen jäljiltä varsin hyvin. Jalkojen puolesta sen sijaan oli parempi ottaa viikko kevyesti palautellen. Nyt eilen perjantaina kävin hieman avaamassa juoksuvauhtia ja aivan vetreältä tuntuu sunnuntain kisaa ajatellen.

Rheinsbergin linna, jonka pihassa kilpailukeskus sijaitsee

Matka käy siis kohti Berliiniä, minkä liepeillä, Rheinsbergin kaupungissa järjestetään My Swimrun Championships sarjan half-marathon MM-kilpailut sunnuntaina 23.6. Reitti on puistomainen, sopivasti juoksua ja uintia vuorotteleva kokonaisuus. Jos saan hyvin synkattua nykyisen hallivauhdin ja treenatun anak. juoksutahdin, on tiedossa hieman reilun kahden tunnin uintijuoksupyrähdys. Sillä jahdataan varmaankin myös mitalia (pirun saksalaiset kun eivät julkaise lähtölistoja).

Vahvuudet minulla tähän kisaan ovat hyvä juoksu- ja uintivire sekä sopivan tasainen reitti. Teknistä polkua ei ole, mutta vaihdoissa saa sitäkin puolta haastaa. Kysymysmerkkejä ovat vähäinen lajiharjoittelu (eli miten kulkee submax juoksu heti uintien perään) ja trooppinen ilmasto. Suomen kesässä on nyt saanut tottua 15 asteen keleihin, mitkä nekin on juoksijalle lämpimiä. Sunnuntaille ennustetaan yli 30 asteen lämpöjä jo aamupäivän startista alkaen. Pitää siis muistaa juoda sekä kisassa, että tänään kaupungilla lomaillessa 😁

Utö 2025 kisaraportti

Kauden avaus Utössä oli jälleen olosuhteiltaan sitä, mitä swimrun parhaimmillaan tarjoaa: Fyysistä haastetta uinnissa ja juoksussa, teknisiä polkuja ja luotoja sekä adrenaliinia aaltojen paiskatessa sinut päin lipuin merkittyä rantautumiskalliota. Lisäksi vain noin 10-asteinen merivesi tarjosi haasteen säilyttää oikea ote altaan lämmössä opitulla tavalla. Yhden lajitreenin ehdin Ilomantsissa tehdä toukokuun lopussa ja se oli ehdottomasti tärkeä totuttauminen matkauintiin kylmässä vedessä.

Taktinen valmistautuminen kisaa varten oli Mikon kanssa sujunut moitteetta ja olimme jakaneet harjoitustietoja pitkin kevättä ja talvea. Sen sijaan yhteistreenejä emme olleet päässeet tekemään kertaakaan. Mikon suhteen kysymysmerkkinä olivat mielessäni etenkin palautuminen Nuts Karhunkierrokselta, kylmyydensieto (muistaen hänen kokemuksensa ÖtillÖstä viime syksyltä) sekä tekninen polkujuoksun ja vaihtojen sujuvuus. Omasta puolestani jännitin eniten lämpötilaa, enkä pelkästään kylmyyttä. Olen sen verran kuumaverinen, että yleensä olen kylmiin olosuhteisiin pukenut liikaa, mikä nestehukan lisäksi vaatii juoksussa suuremman painolastin kantamista verrattuna höyhenen kevyeen Ark Utö -pukuun, joka oli nyt asunani. Fyysisestä kunnosta en ollut huolissani, sillä kuluneet 4 viikkoa (ja pidempääkin) olivat onnistuneesti tähdänneet juuri tämän kauden itseluottamusta rakentavaan aloitukseen.

Lähdön tunnelmaa

Klo 11 lauantaiaamupäivällä lähdimme matkaan Utön satamasta pitkin ÖtillÖ:n loppunousua, kohti historiallista majataloa. Rullatessamme mäeltä alas olikin ilahduttavaa saada kannustukset tämän majatalon isännältä, Anders Malmilta, yhdeltä alkuperäisestä nelikosta. Kuljimme ensimmäisen juoksun omaa tasaista tahtia noin 10. sijalla kaikista joukkueista.

Ensimmäiseen 400 metrin uintiin lähdin alkumatkan kahlauskävelyn jälkeen tasaisen kovaa, mutta hallittua vauhtia. Pääjoukko edellä kulki mielestäni hieman vasenta kaistaa, joten uin perässä hakien asteen suorempaa linjaa. Tunsin tasaista lättärien kopinaa jaloissani.

Kun nousin ylös rantaan ei Mikko ollutkaan se uimari takanani. Hetken päästä hän kuitenkin saapui rantaan, mutta kaikkea muuta kuin hyvävoimaisena. Hengästyneenä ja sykkeet tapissa Mikko kertoi hyperventilaatiosta, joka todella onkin yleinen vaiva tällaisissa olosuhteissa, erityisesti kun lämpötilan vaihtumista oli korostanut jo juoksuun päälle puettu lämpöliivi ja panta. Yritin rauhoittaa tilannetta, mutta toki halusin myös jatkaa matkaa parhaalla mahdollisella vauhdilla.

Lähdössä toiseen uintiin

Seuraavat pari osuutta kulkivat hengitystä tasaillen, kunnes löysimme sopivan tahdin. Olikin tärkeää saada sykettä hieman ylemmäksi, sillä aloin olla varsin jäässä alkumatkan pidempien uintien ja tuulisen sään viilentämänä. Kaivoin takataskusta neopreenipannan, jonka onneksi olin sekä jättänyt alkuun pukematta että ottanut silti mukaani. Viides uinti vaihtoineen onnistui hyvin, jolloin saimme ensimmäistä kertaa sijan kurottua.

Kaukana eivät olleet myöskään seuraavat joukkueet. Kuudenteen uintiin tultaessa 4 miesten tiimiä ja naisten kärkipari näkyivät enää reilun minuutin päässä lyhyen uinnin vastarannalla. Tasaisen varmalla vauhdinpidolla saimme kurottua eron umpeen saaren halkoneen pitkän juoksun loppupuolelle saavuttaessa. Muutamat kallioaskeleet ja seuraava uinti oli aikaa huilata kevyesti peesissä.

Heti lyhyen uinnin jälkeen teimme loistavan kalliolle nousun ohittaen kolme edellä mennyttä paria. Samaa tahtia jatkaen juoksimme pian kiinni vielä kaksi jo hieman kauemmas karannutta miestiimiä. Hetken taas peesissä tunnusteltuamme ohitimme nämä parit sujuvasti erään sprinttimatkan soolokilpailijan raivatessa tilaa. Mahat hävisivät pian takaa näkyvistä ennen seuraavaa uintia. Loistavat 2 km kalliopolkujuoksua!

Nyt oli uitava kovasti, että ero säilyisi, mutta myös jotta saisi hieman lämpöä säilytettyä. Kroppa ei lainkaan kiehunut ja edessä oli 6 kylmää uintiosuutta ilman yhtään pidempää juoksua välissä. Tuulisilla avokallioilla alamäkeen ryömiminen lämmitti korkeintaan mieltä. Yhdessä kohtaa hypin jopa hetken ylösalas tasajalkaa saadakseni vähän lisälämpöä kroppaan.

Kuuma, sokeroitu tee oli huoltopisteen parasta antia

Tälle pätkälle osuivat myös reitin parhaimmat aaltouinnit. Kahdessa uinnissa rantautuminen hoitui siten, että aalto iski sinut päin kalliota. Jos ei saanut tarpeeksi korkealta pitävää otetta, veti laine takaisin mereen ja seuraava heitti hieman ylemmäs. Yhdessä uinnissa taas sivulta työntyvä aallokko vyörytti uimaria kohti ohi uitavaa, rikkonaista luotoa.

Swimrunin seikkailullinen puoli

Näistä uinneista oli jo jonkinlainen voittajafiilis selvitä seuraavalle kahden kilometrin saaripolulle. Edessä oli kuitenkin vielä kolme 200 metrin uintiosuutta väleillään vain lyhyitä kalliojuoksuja. Yhä 1,5 kilometriä juostuani hampaani kalisivat, mutta onneksi saimme edelleen pidettyä tahtia yllä. Sisulla selvitimme loputkin saarihyppelyt ennen viimeistä kolmen kilometrin juoksuosuutta.

Vielä noin kilometri ennen maalia tuli hyvinkin yllättäen selkä edellä vastaan yksi varsin uupuneen näköinen ranskalaispari, jonka aiemmin olimme nähneet parisen minuuttia edellämme. Hekin huomasivat meidät ja alkoi takaa-ajo, jossa meidän osaksemme jäi kaikesta yrityksestä huolimatta taipua. Meillä ei ollut käytössä köyttä, mutta ei sen kantaminen kokonaisuutta olisi muuttanut kuin korkeintaan tuon yhden sijan. Uinnit sujuivat meillä alun jälkeen hyvin synkassa ja juoksuista lopulta varsin pieni osa kuljettiin köyteen sopivilla helpoilla reiteillä. Teknisillä pätkillä ja vaihdoissa yhteistyömme sujui hyvin ja varmasti paremmin, kuin mitä olisi mennyt köyden kanssa.

7. sijakin on saavutus kisassa, johon osallistui kaikiaan 23 lajin maailmanmestaria

Miten meni kisa? No, Utö:hän on reittinä swimruniin mitä upein ja kylmyydestä huolimatta tykkäsin kelin tuomista haasteista. Oli siis koko matkan hyvä mieli kisata! Toki suoritus ei ollut aivan sitä vauhtia kuin olin toivonut, mutta ottaen huomioon kesäkuun kisarupeamat, ehdin kyllä testaamaan kuntoani vielä monella tapaa lähiviikkoina. Jäi tästäkin koitoksesta pieniä arkuuksia jalkoihin ja niska ruvelle, kun lähtöboksissa tajusin unohtaneeni Linolan.

Viikon päästä edessä on Jukolan viestin avaus, mikä sattuu nyt minulle ensimmäistä kertaa. Utössä oli jo hyvin porukkaa lähtöviivalla, mutta Mikkelissä vielä toista tuhatta lisää. Sinne en aseta sijoitustavoitteita, vaan tarkoitus on kerätä oikeat leimat ja olishan se kiva tuoda seurajoukkue tv-kuviinkin ekassa väliajassa.

Kisakauden 2025 askelmerkit

Onpas vierähtänyt jo yli vuosi, kun viimeksi päivitin swimrun-blogiani. Kauden 2024 kisakuulumisia paketoin vaihteeksi some-päivityksiin ja talven treenit kulkivat nousujohteisesti ilman spesiaaleja yksityiskohtia. Kokonaisuutena päättynyt harjoituskausi on varmasti ollut urani ehjimpiä ja onnistuneimpia. Toukokuun lopulla vähän kadehdin katsellessani Strava-feedin täyttyessä ties miten upeista kisareiteistä, mutta hymisin silti tyytyväisenä yli 7 kuukautta jatkuneen treenikauden tuomaa latausta. Pian olisi minun vuoroni.

Kesäkuun kisakalenterini olinkin suunniteltu siten, että jaksaisin sen läpi vain riittävässä vauhti- ja kestävyyskunnossa. Tulevat viikot näyttävät, olenko siinä kunnossa: 7.6. Utö ~4 h – 14.6. Jukola  ~1,5 h – 22.6. Rheinsberg ~2 h ja 28.6. Kainuu Trail ~5h. Näistä etenkin swimrun-kisat Utö ja Rheinsberg ovat niitä suorituskyvyn mittareita, joissa reitin läpäisy on sivuseikka. Ensimmäisessä päästään Mikko Laineen kanssa testaamaan Team Sisun iskukyky ja Rheinsbergissa puolestaan kilpailen soolona My Swimrun Championships sarjan puolimatkan maailmanmestaruudesta. Rheinsbergin lähtölista on vielä arvoitus, mutta Utössä ainakin päästään kilpailemaan eliittipareja vastaan. Kilpailuun voi kuulostaa typerältä lähteä tavoittelemaan neljättä sijaa, mutta sitä pidän kuitenkin tässä tapauksessa meille realistisena onnistumisena. Myös naisten all-time dream-team olisi hienoa haastaa tällä itselleni hyvin mielekkäällä saarihyppelyradalla.

Jätetään kuitenkin liika spekulointi pois ja lähdetään yksinkertaisesti tekemään tulosta. Tämä ÖtillÖ-tyyppikisa antaa jo selvät askelmerkit siitä, mihin on kesän aikana tehtävä eniten töitä. Voi olla, että palaamme Ruotsin saaristoon seuraavan kerran vasta syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Heinä-elokuun kisakalenterin olen tarkoituksella pitänyt vielä tyhjänä, sillä palautumisaika Hossan polkukisasta on melkoinen arvoitus ja haluan keskittyä silloin erityisesti ÖtillÖ:tä valmistavaan harjoitteluun. Toki oikein valitut kisat myös tukevat tätä valmistautumista, mutta vaativat aina matkustamista täältä Kuopio-Ilomantsi-akselilta.

Palaan vielä hetkeksi harjoituskauden vaiheisiin. Ensinnäkin pitkä treenikausi oli tervetullut vastapaino viime kauden toukokuun alusta lokakuun loppuun kestäneen intensiivisen kisakauden vastapainoksi. Vuoden 2024 aikana tuntui useaan otteeseen, että pitkät kisat jaksoi kyllä runtata maaliin, mutta kaikki terävyys puuttui. Veturihommissa se oli aivan voittava rivi, mutta soolokirit haipui sen siliän tien. Oli tehtävä suunnitelma.

Polkulenkillä Ilomantsin Taitajan taipaleella 2.3.2025 😯😯

Harjoituskausisuunnitelmani 2025 pohjautui neljään kärkeen: 1. Syystalven yv-painotteinen voimablokki, joka jatkuisi ylläpitävänä talven ja kevään 2. Säännöllinen juoksun vauhtikestävyysharjoittelu (Ajatuksella: Kun juoksen, juoksen kovaa/reippaasti) 3. Muu kestävyysharjoittelu (hiihto, erähiihto, laskettelu, vaellukset) luomaan peruskuntopohjaa juoksua varten 4. Painon pudotus (7-10 kg) parantamaan juoksun taloudellisuutta. Nyt kesän alkaessa voin arvioida jokaisen kärjen kestäneen hyvin koko matkan. Ainoastaan pääsiäisen influenssa verotti juoksun tehoharjoittelua muutaman viikon, mutta peruskuntoa se ei heilauttanut. Vähäluminen talvi motivoi ikävän sopivasti suksilta juoksumatolle ja jäisille pyöräteille, mutta kertyi sitä hiihtoakin yhteensä 1460 kilometriä ja täysiä laskettelupäiviä 14 kappaletta.

Hiihtovaelluksella Norjan Øvre Dividalin kansallispuistossa

Tänään tein viimeistelytreenin Kuopion uimahallissa ja lopuksi puolisen minuuttia kylmäaltaassa. Ylihuomenna tuon lämpöisessä vedessä pitäisi kauhoa yli 5 kilometriä. Onneksi olen käynyt talvella säännöllisesti avantouimassa, joten ei pelota. Ainoastaan kiehtoo 😊 

EX-swimrun 2024 etkot

Tulevana viikonloppuna laukaistaan kunnolla käyntiin pohjoismaalainen swimrun-kausi 2024! Tukholman pohjoispuolella Sollentunassa kilpaillaan nimittäin EX-swimrun -tapahtumassa lauantaina pudotussprintissä ja sunnuntaina normaalimatkoilla. Lauantain ARK Supersprint on kutsukilpailu, johon minut on valittu edustamaan suomalaista swimrun-vauhtia. Tuleepa kerrassaan mielenkiintoinen koitos tästä. En ainakaan muista painineeni swimrunissa aiemmin näin kovassa sarjassa. 

Jos Nicolta tulee takkiin, niin pitää harkita eläköitymistä tästä lajista...

Pariisin kisasta on pian kulunut kolme viikkoa. Alkuun tietenkin palauttelua, etenkin juoksun osalta. Yläkroppa tuntui säilyneen viime reissusta sen verran hyvin, että voimaharjoittelua ehdin jatkaa jo varsin nopeasti. Supersprintin 200m uinti kun ei paljon muuta kuin voimaa ja tekniikkaa kysy. Eilen vedin salilla ennätysleuat 4x6 (pal. 3') myötäotteella. Eihän tuo mikään huima tulos ole, mutta varsin roima parannus siihen, kun kolme vuotta sitten sain max 1x3. Ja tulihan tuossa nostettua tällä elopainolla reippaasti päälle kaksi tonnia lihaa ja luuta tangon yli. Uidessa kroppa on myös suhteessa selvästi kevyempi, kuin sirommilla lajitovereilla. 

Juoksun puolella fokus on ollut vauhdin löytämisessä. On sitä vauhtia löytynytkin, mutta saa nähdä onko tarpeeksi. Vahvuudet ja pääpanostus minulla on kuitenkin huomattavasti pidemmillä matkoilla, mutta niin on varmasti monilla muillakin tuossa listassa. Eipä taida muita vastaavanlaisia sprintti-kisoja swimrunissa ollakaan olemassa, kuin tämä nyt jo neljättä kertaa järjestettävä taisto.

Supersprintin kierros: 800m juoksua, 200m uintia ja 300m juoksua (maali mäen päällä)

EX-swimrunin Supersprintissä idea on siis käytännössä samanlainen kuin maastohiihdon sprintissä ja suunnistuksen knock out -sprintissä. Aika-ajot määrittävät karsintaerien kokoonpanot ja erävaiheissa kaksi nopeinta jatkaa aina seuraavaan vaiheeseen. 500 euron pääpalkinnosta kilpaillaan miesten ja naisten sarjassa. 15 kutsutun urheilijan lisäksi erävaiheisiin varataan yksi villi kortti avointen aika-ajojen mustille hevosille.

Sunnuntaina kilpaillaan EX-short ja -long matkoilla pitkin Edsvikenin rantoja. Kilpailuun on hyvin helppo saapua, sillä Arlandan kentälle on matkaa alle 30 kilometriä ja majoitusta löytyy kilpailukeskuksen ympäriltä runsaasti. Tervetuloa mukaan katsomaan sprinttikisaa lauantaina ja kilpailemaan itse sunnuntaina! Kisoja voi myös seurata etänä osoitteessa: https://en.exswimrun.se/

Pariisin kevät

Päästyäni muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen viime kesänä taas kansainvälisten kilpailujen makuun odotin jo innolla alkavaa kautta. Jälleen ajatuksenani oli kerätä ohjelmaan niitä kilpailuja, jotka olisivat järkevän reissumatkan päässä ja palvelisivat parhaiten vahvuuksiani – ja nyt myös uuden parini vahvuuksia swimrunnerina.

Seine Eiffel-tornista

Ruotsalainen ex-kestävyysjuoksija ja nykyinen swimrunneri Lisa Ring kysyi minua syksyllä parikseen enkä nähnyt syytä kieltäytyä: yhteistä meille kummallekin on vahva tausta pitkien (juoksu)matkojen kilpailuista ja harjoittelusta. Myös verrattain nuori ikämme ja kiinnostus satsata täysillä tähän lajiin olivat syy, että tähän yhteistyöhön lähdin. Se ei ole mikään salaisuus, että uinnin puolella meidän tulee parina ottaa vielä isoja askelia eteenpäin saavuttaaksemme kansainvälisen kärkitason, mutta eväitä siihen varmasti on. Olenhan nähnyt yhden entisistäkin pareistani kasvavan parissa vuodessa uimakandista sinne -lisensiaatin huudeille.

Lisan kanssa päätimme siis aloittaa kauden 2024  Pariisin liepeillä järjestettävästä Jablines Swimrun -kisasta. Kuten tiedetään, Ranska on iso swimrun-maa ja se näkyi myös kisapaikalla. Osallistujia eri matkoilla (6km, 12km, 24km) oli kaiken kaikkiaan yli 500 ja järjestelyt myös aivan maailmanluokkaa.

Google kääntäjä toimii 4/5, vai oliko osallistumisvaatimukset oikeasti näin tiukat?

Tavoitteiden osalta ajattelin tämän startin ikään kuin lähtötasotestinä niin omalle kuin yhteiselle kisakaudellemme. Oma talven aikainen harjoitteluni oli ollut käytännössä kokonaan rakentavaa (pitkää pk-reeniä ja väliin voimablokkeja) ja vain pieni herättely+keventely ennen Pariisin kisaa. Toisaalta odotukseni olivat kuitenkin korkealla, sillä arvasin täältä kisasta löytyvän sopivaa kamppailua riippumatta omasta panoksestamme.

Perinteinen kisalakki: hymykorvissa vaikka miten v*tuttas

Lähdimme matkaan kärkiryhmän mukana, hyvää perusvauhtia pitäen. Ilma oli vain +12°C, joten olin ensimmäistä kertaa ottanut kisakäyttöön myös Arkin irtohihat. Ensimmäisessä uinnissa vesituntuma oli ehkä 16-17 °C eikä se juuri vaihdellut kisan aikana. Asuste oli juuri passeli.

Kolmannen juoksuosuuden jälkeen aloimme vakiinnuttaa paikkamme toisen kärkeä pitävän sekaparin rinnalla. Välillä juoksimme heidän edelläänkin, mutta uinneissa paikkamme oli perän pitäjinä. Kisan puolivälin pitkissä uinneissa jäimme heistä hiukan, mutta vain hiukan. 

Kärjen vauhdissa

Erityisesti toisella kierroksella Lisan surkea kenkävalinta alkoi näkyä menossamme. Sateen liukastamat savipolut eivät paikoin antaneet lainkaan pitoa tasapohjaiselle asfalttitossulle. Minulla irock toimi verrattain moitteetta, mutten voinut niissä oloissa vetää pariani muuten kuin kerran nenälleen. Siinä meni sitten muutama juoksukilometri itsellä enempi sunnuntailenkkimoodin puolelle.

Polku oli paikoin ihan solkkumuusia

Olosuhteet olivat kuitenkin samat kaikille ja pitkällä juoksuosuudella saimme kärjen uudelleen kiinni. Seuraavat uinnit pysyimme vielä heidän perässään, mutta vaihdoissa korostuneet pitohaasteemme repivät karvaasti uutta eroa. Kärkipari sai pidettyä meidät juoksuissa takanaan niin, että he pääsivät irti lopun pitkiin uinteihin.

Viimeiset 3 kilometriä kuljimme sitten omaa hyvää tahtia maaliin, puolitoista minuuttia voitosta ja alle 13 minuuttia miesten kärjen perässä. Hieno kilpailu ja meille ansaittu hopeasija. Tuntuma oli myös, että vauhdin- ja voimien jako oli onnistunut meiltä tiiminä hyvin!

Seuraava starttimme on sitten EX-swimrun Tukholmassa kolmen viikon päästä. Mahdollisesti samaan viikonloppuun pääsen myös haastamaan itseäni samassa paikassa järjestettävässä pudotusprintissä. Uudenlainen hyppäys epämukavuusalueelle.

Pariisi Arc de triomphen huipulta lauantai-iltana

Kuten viime kesänä Lontoossa Pyryn kanssa, pääsimme tällä reissulla Maisan kanssa näkemään paraatipaikoilta mitä Pariisi turisteilleen tarjoaa: Eiffel-torni, Versailles, Riemukaari, Katakombit, vesipuisto, keskuspuisto, Disney Land (tosin vain ulkoportilta) sekä lukuisia ravintoloita ja metromatkoja. Tulihan noista myös askelia neljään päivään 70 000. Jos joku on lähiaikoina menossa Pariisiin, niin saa kysyä matkavinkkejä. Nyt vielä muistan 😅