Göteborg 2025 kisaraportti

Don't stop me now - I'm having such a good time... lähti osuvasti soimaan, kun 70 soolokilpailijaa starttasi matkaan viisi minuuttia 122 parisarjalaisen perään. Olin viimein eilisperjantaina saanut sarjaani nimekkään vastuksen, aussi-ruotsalaisen Adriel Youngin. Numero 213 oli siis mies, jota jahdata. Lähdin matkaan helpon kovaa nelosen vauhtia, mikä oli omaan tuntumaan juuri sopivin, monille liian kevyt. Ensimmäisen noin kilometrin väliajan ohitin vasta viidentenä. Matka oli kuitenkin vasta naurettavan alussa.

Ensimmäiseen uintiin lähdin 3. ja 4. miehen letkaan. Vauhti tuntui ajoittain tuskaisen kevyeltä, mutta oman linjan hakeminen ei ollut sekään kannattavampaa vielä kun ohitettavana oli liuta pitkän matkan norppasarjalaisia. Kun näin letkamme hieman venähtävän kampesin itseni neljännelle paikalle, missä pääsin parempaan vauhtiin.

500 metrin aloitusuinnin jälkeen oli vuorossa samanpituinen kalliokiipeily. Lähdin täyttä pataa hakemaan ohituslinjoja laakeilta viistokallioilta. Toiseen uintiin tultaessa sain hyvin omaa tilaa. Soolosarjan kakkossijalla oleva Sveitsin Samuel Hurzeler näkyi parinkymmenen metrin päässä, mutta Adrielia en enää erottanut edempänä kauhovien parien joukosta.

Kolmannessa juoksussa sveitsiläisen selkä ei ollut enää kaukana. Puolentoista kilometrin helpon lenkkipolun päätteeksi ohitin hänet laskeuduttaessa kalliota pitkin seuraavaan uintiin. Sitä seurasi vain lyhyt kalliopätkä ennen uutta pulahdusta. Ohitin naisten kärkiparin ja sain heidät pidettyä takana uinnissa.

Seuraavana oli vuorossa pari pidempää juoksuosuutta helpossa maastossa Asperössä, Brännössä ja Galterössä. Näistä palkintona pääsisin jälleen nauttimaan reitin länsilaidan huikeista kallioista ja lohkareikoista. Mitä nopeammin, sitä nopeammin. Juoksu tuntui kohtalaisen hyvältä ja ohitin useita miespareja. Galterön loppumatkasta näin edessäni, reilun minuutin päässä, myös kolme kärkisekaparia kulkevan tiiviissä nipussa.

Ensimmäisessä kalliojuoksussa kuittasin näiden parien edelle ja sain sen verran keulaa, että lähdin yksin uimaan 500 metriä seuraavalle saarelle. Tämän uinti oli ehdottomasti kisan vaativin. Navakka lounatuuli nosti noin metrin korkuisia, teräviä aaltoja, jotka osuivat uimariin pahimmoilleen viistosti edestä. Rytmiä oli koko ajan säädettävä niin, ettei vetänyt vain tyhjää. Tällaista ei pääse Järvi-Suomessa treenaamaan. Yksi sekapareista ui rinnalleni ja siirryin peesiin. Toiselta puolen team Skårbratt kulki kuitenkin parempaa linjaa ja pääsivät hieman edelle ennen rantautumista. Höykytyksen johdosta olo oli etova, mutta kroppa aivan valmis uuteen juoksuun.

Siirryin sekaparien edelle ja lähdin jahtaamaan kauempana vilkkuvaa miesten kärkiparia. Teknisessä juoksumaastossa etenin muihin nähden joutuisasti ja sain myös pidettyä sykettä yllä. Sen verran piti kuitenkin jalkoihin ja reittimerkintöihin keskittyä, etten taakse vilkuillut kertaakaan. Kymmenenteen uintiin pääsin lähtemään Alexin ja Viktorin kantaan. Peesissä uituna vauhti ei ollut mitään hurjaa. Rannasta karkasin heti omaan tahtiin ja sain pidettyä kaulan myös seuranneissa uinneissa. Mellakkamainen kannustus pääsaari Styrsön länsilaidalla, viidennellä huolto pisteellä oli jälleen mieleenjäävän hienon kokemus!

Hieman ennen Bälvikenin pidempää uintia näin jotain, mihin en aikaisemmin ollut näillä saarilla törmännyt. Noin metrin päässä juoksulinjastani, ruohojen ympäröimän kiven päällä lepäsi kyykäärme. Onneksi hyvin passiivisena, sillä pureman jälkeen olisi saanut miettiä kahdesti jatkaako vai keskeyttää. Lampaita oli tuttuun tapaan reitin varrella useammassa kohdin ja niiden ohikin sai juosta huoletta.

Bälvikenin uinti sujui sekin helposti lempeässä myötäaallokossa ja hiukan ilmoitetusta lyhennettynä. Sen sijaan Vrångön kierrokselle suunnattaessa uinnit alkoivat olla taas ohjailevaa sivuaallokkoa. Merisairastelu oli kuitenkin jo helpottunut ja energiatankkaus toimi. Nyt otin Kainuusta oppineena vain 50-75 ml geeliä puolen tunnin välein = 50-75 g HH/h ja join huoltopisteillä runsaasti vettä, loppumatkalla myös (laihaa) urheilujuomaa. Göteborgissa Atlantin vesi on liian suolaista juotavaksi.

Vrängön kaksi pidempää kärrypolkujuoksua (4,7 km ja 2,6 km) olivat taistelua tahdin pitämiseksi. Tuntemus ei juurikaan enää kertonut vauhdista, mutta kello näytti sen pysyvän hyvin 4-4.30 haarukassa. Saaren eteläpään uinnin jälkeen vilkaisin taakseni ja tällä kertaa tyytyväisyyteeni alkoi päässäni soida kitarariffit ja sanat: "You're so far away from me, you're so far I just can't see".

Lisää virtaa sain myös käännyttäessä viimeiselle siivulle kohti Styrsön saarta, kun kuulin että ero Adrieliin oli edelleen vain 12 minuuttia. Kuten jo ennen kisaa tiesin, uinnit olivat selkeästi ne, missä enemmän jäin. Viimeisellä 3 kilometrin juoksupainotteisella pätkällä sain jopa kurottua lähes 1,5 minuuttia eroa pois. Juoksu Styrsön rantatiellä kulkikin karvan alle 4 min/km eikä jaloissa tuntunut mitään esteitä jatkaa vaikka pari tuntia lisää. Enteilee hyvää ÖtillÖ:tä ajatellen, mihin tämän kisan olikin tarkoitus olla yksi täsmätreeni.

Adriel Young vei minulta voiton, mutta antoi syyn taistella loppuun asti ja loistavaa perspektiiviä tasostani. En siis harmittele. Todettiin kyllä kisan jälkeen kumpikin, että oltais vedetty hyvin parinakin ja kääritty myös yli tuplat hilloa.

Yksi Göteborgin kisareissun mausteista on aina scoutata koko ÖtillÖ:n reitti yhdellä silmäyksellä Tukholman yläpuolelta 😍

Loppujen lopuksi tämä suoritus oli minulta jopa parempi kuin voitto 2023, mutta aikoja ei voi verrata reitin pidennyttyä jonkin verran. Oli tämä jälleen kerran upea kisa myös järjestelyiltään ja tietenkin reitiltään. Ensi vuonna valitsen kuitenkin Ålandin, jos se on vaihtoehtona. Nyt pääsen vihdoin lämpimiin luonnonvesiin rakentamaan uintikestävyyttä ÖtillÖ:n vaatimalle tasolle. Hyvää perustreeniä tarjoavat Pogostan leirit, joissa swimrun-harjoituksia riittää johdettavaksi yhteensä yli 80 kilometriä Ilomantsin erämaissa! 

Matkalla Göteborgiin 2025

Alun perin olin suunnitellut palauttelevani Kainuu Trailin jälkeen ainakin 3 viikkoa ja siirtyväni siitä suoraan kohti ÖtillÖ:tä valmistavaa harjoittelua. Palautuminen Hossan polkujuoksukisasta oli kuitenkin lähtenyt liikkeelle sen verran hyvin, että pääsin kehittävien treenien pariin jo kahden viikon jälkeen: Oli siis sauma treenata täysillä viikko, palautella toinen ja ilmoittautua Göteborgin kisaan.

Olinkin pitkin vuotta pallotellut, lähteäkö tähän kisaan vai jäädäkö kotiin. Göteborg on haastavuudessaan (ja toisaalta myös vauhdikkaassa juostavuudessaan) lempikisani. Viime vuonna suoritus oli jäänyt vaisuksi, joten olin valmis lähtemään hakemaan vain vähintään 2023 tason huippusuoritusta. Siksi varasin matkan vasta noin kaksi viikkoa sitten, kun tunsin varmasti palautuneeni Hossasta. Päätöstä puolsi kyllä myös se, etten saanut ohjelmaani mahdutettua muutoin niin houkuttelevan kuuloista Ahvenanmaan kisaa.

Mikä siis on tähän kisaan valmistautumiseni resepti? Heti Kainuu Trailia seuraavana päivänä lähdimme Maisan kanssa pienelle swimrun-lenkille Hossan helmimaastoihin. Ilman lämpö oli 12 astetta ja vesi ei aina ihan sitäkään, mutta kun pari kesälomapäivää oli otettu niin jumankauta kesästä sitä oli nautittava.

Muutoin viikko kisan jälkeen kului päivittäin 30min - 4 tunnin PK-treenien merkeissä: Pyöräilyä maastossa ja maanteillä, uintia, vaelluksia ja swimrunia. Himpun yli viikko kisan jälkeen tein ensimmäiset juoksutehot. Vauhti osoittautui olevan täysin ennallaan ja lihaksistokin pientä reisi-pohjejumia lukuunottamatta valmiina ottamaan pian treeniä vastaan. Oli siis ollut ehdottoman hyvä valinta ylläpitää liikettä jaloissa.


Varasin heti seuraavalle päivälle kunnon murjonnan ja otin vielä loppuviikon jalkoja palautellen, käsisalien merkeissä. Siihen saumaan oli myös hyvä hetki talkoilla suunnistuksen MM-kotikisoissa Kuopiossa. 7 viimeistä heinäkuun alkua Kuopio Swimrun -kisan kanssa stressanneena olin nyt onneksi työmiehen roolissa eli yöt levollisesti nukkuen.

Lepposta hommoo

Kisojen päätyttyä aloitin oman treeniputkeni: 7 päivään neljä juoksutehoa, yksi uintiteho ja yksi uintikestävyys. Kaikki juoksutehot vedin poluilla, kuitenkin pääosin helposti kuljettavilla reiteillä niin, että sain pidettyä vauhtia yllä. Sekä Göteborg, että ÖtillÖ ovat sen verran tasaisia reittejä, että tehoilla kävelyä ei juuri tarvita.

Juoksukuurin perään oli vielä ohjelmassa muutaman päivän venereissu Puruvedelle, missä sain rakennettua hiukan eteenpäin uintipohjia. Oikeastaan lukaistuani kahden vuoden takaisen tekstini matkasta Göteborgiin, ovat asetelmat varsin samanlaiset: Uinti ei ole aivan parhaimmillaan, mutta polkujuoksu kulkee varsin hyvin ja kokonaisuus on hallinnassa. Näin ollen jaksankin odottaa jälleen varsin hyvää tulosta huomislauantain kisasta.

Alkuviikolla uskalsin jopa haaveilla ylittäväni maalilinjan ensimmäisenä pitkän radan urheilijana, mutta ainakin viime metreillä uusioparina mukaan ilmoittautuneet Viktor Törneke ja Alexander Berggren ovat varmasti viiden minuutin kaulalla turvassa tältä haaveelta.

Toivottavasti GPS toimii tällä kertaa paremmin kuin yleensä on minulla käynyt. Kisaa voi seurata osoitteessa:

http://www.otilloswimrun.com/live

Hossa Trail 2025

Kesäkuun kisarupeaman viimeisenä koitoksena odotti Hossan kansallispuiston poluilla juostava Kainuu Trail 55 km. Edeltävänä sunnuntaina Saksan Rheinsbergissä kisatun puolimaraton-swimrunin jälkeen alkanut viikko oli kulunut levon ja huollon merkeissä: Uinti, hieronta ja kevyt polkujuoksu Ilomantsissa, Hossan tyyppimaastoissa. Kisapaikalle saavuin Suomussalmelta lauantaiaamuna. Kroppa tuntui pirteältä ja palautuneelta, mutta unet olivat kuluneina öinä jääneet hieman vajaiksi, mikä näkyi pienoisena väsymyksenä. Muutamia tuttuja näin ennen starttia, mutta useimmat olivat uusia kasvoja minulle. Polkujuoksussa olin viimeksi kilpaillut Kolilla toistakymmentä vuotta sitten.

Viimeistelytreeni Ilomantsin poluilla

Lähdin matkaan hallittua kisatahtia. Heti alusta asti kuljin kävellen pienimmätkin jyrkät tömpäreet. Niissä hölkkääminen ei olisi ollut juurikaan nopeampaa, mutta vienyt runsaasti voimia. Oikeastaan ylämäissä kävelykin tuntui hengästyttävän enempi, kuin rennon reipas juoksu tasaisilla kangaspoluilla. Laskut oli pakko ottaa vähän painokkaammalla askeleella, jotta uskalsi rullata osin kivien peittämiltä harjurinteiltä lennokkaasti alas. Ensimmäisiä pitkän kisan omaisia heikon hetken tuntemuksia aloin kokea jo 6 kilometrin kohdilla, mutta ne menivät pian ohi, kun otin energiaa naamariin. Aloitin tankkauksen suunnitelmani mukaisesti niin, että nautin 1,5 dl vahvaa geeliseosta aina 30 minuutin välein ja huoltopisteillä 1 – 2 mukillista urheilujuomaa tai vettä.

Ensimmäiset noin 20 kilometriä kulkivat pääosin helpossa kangasmaastossa joutuisasti. Seuraavat viitisen kilometriä Julmaölkyn ympäri otin tarkoituksella vielä pykälän kevyemmin. Kroppa alkoi ilmeisesti jo tuolla kohdin viestiä ensimmäisiä nestehukan merkkejä, sillä meno tuntui hiukan ”kylmenevän”. Tuntui ikään kuin tahti olisi pudonnut peruslenkkitasolle. En kuitenkaan osannut tai tajunnut tehdä asialle vielä mitään. Sain puolisoltani ja vanhemmiltani tärkeät kannustukset ja väliaikatiedot ennen laskeutumista takaisin Ölkkyjärven eteläpäähän.

Julma-Ölkky vetää vertoja monille kansallispuistoille. Kuva: Mikko Turunen

Huoltopisteellä sain toivomaani vettä päälle ja urheilujuomaa massuun. Seuraavat pari kilometriä kulkivat vielä kevyesti, mutta juoksutekniikkaa haastaen. Tämä kahteen suuntaan juostu pätkä on ainoa harhaluoti Hossan upeilla polkureiteillä: Ainakaan 45-numeroiselle kengälle et löydä juuri yhtään astuttavaa koloa, saati isompaa lohkaretta, vaan jokainen askel vääntyy puoliksi pikkukiviin kuitenkin suhteellisen leveällä polulla. Tämänkin jälkeen reitti jatkuu keskimääräistä juurakkoisempana. Olin puolimatkassa. Vauhdinpito alkoi käydä työstä ja janon tunne konkretisoitumaan. Huoltopisteelle oli matkaa vielä yli 7 kilometriä. Kelloni GPS oli simahtanut jonnekin Julma-Ölkyn rinteeseen. Ensimmäisen vastaan tullen lätäkön vielä ohitin, mutta seuraavasta purosta sain hörpittyä muutaman ison kulauksen.

Oloni koheni hieman, joten pääsin kiivettyä kunnialla ylös Mieskallionvaaralle, josta reitti jatkui pitkänä alamäkenä kohti Valkeaisenkangasta. Tiepätkälle saavuttaessa keskipäivän aurinko porotti jo kuumana eteläiseltä taivaalta. 35 kilometrin huoltopisteellä kaadoin kaksin käsin vettä vuoroin päälle ja kitaani. Geeliä olin edelleen ottanut puolen tunnin välein. Meno alkoi jo vähän hoilua, mutta Muikkupurolle laskeva ja siitä tasaisena Keski-Valkeaisen rantaa jatkuva polku kulki vielä varmasti juosten. Eräs kannustaja huusi: ”Vahvalta näyttää!”, mutta siltä se ei enää tuntunut.

36 kilometrin kohdalla vahvuudet takana, vaikeudet edessä. Kuva: Christer Ådahl

Nousu autiotuvalta kapealle harjukannakselle ei ollut mitään nautintoa. Lihaksissa tuntui edelleen riittävän voimia, mutta kokonaisuudessaan olo oli hieman heikko ja tulikuuma. Polun kulkiessa lähimpänä rantaa tein ratkaisun, jota olin harkinnut jo pitkään. Heitin juoksuliivin pois ja pulahdin parin metrin uinnille. Kenkien kastuminen ei ollut kynnyskysymys, sillä olen Hokan Speedgoateilla käynyt myös muutamia swimrun-kisoja eli tiedän niiden vettyvän vain vähän. Uinti helpotti oloa hieman, mutta juoksu tuotti edelleen epämääräistä tuskaa. Kokalmuksen huoltopisteen teltta näkyi kaukana järven takana. Vallitsevassa olotilassa juoksutahtia oli hirmu vaikea arvioida ja kellokin näytti luotettavasti enää kuluneen ajan. Huoltopisteelle ja samalla maratonin väliaikaan saavuin ajassa 3.53, mikä oli 3 minuuttia myöhässä tavoittelemaani 5 h loppuajan keskivauhtia.

Pidin tällä huoltopisteellä parikymmentä sekuntia pidemmän tauon ja täytin yhden 33 cl pulloistani vedellä. Harmikseni en löytänyt pöydältä kisasivuilla luvattua suklaata. Matka jatkui taas hetken elinvoimaisempana. Mutta vain hetken. Siihen asti koko matkan olin pystynyt kulkemaan samalla kaavalla: Ylämäet kävellen, tasaiset ja alamäet juosten/rullaten. Nyt jouduin ensimmäistä kertaa ottamaan muutamia kävelyaskelia miltei tasaisilla pätkillä. Matkaa maaliin oli vielä yli 10 kilometriä. Arvelin olevani vielä reilussa johtoasemassa, joten yritin juosta minkä pystyin. Nyt heikon olon lisänä alkoi lihaksistokin tuntua totaalisen väsyneeltä: Kun otti muutaman reippaan juoksuaskeleen, alkoi reisissä kihelmöidä ja koko kroppa pistää vastaan. En enää saanut geeliä alas. En kuitenkaan voinut lyödä kävelyksi, sillä silloin maaliin olisi ollut 2,5 tuntia matkaa. Oli oltava nopeampi keino. Kävin hetkeksi polvilleni polun viereen keräämään voimia uuteen juoksuun.

Statustani varmistamaan saapui pian eräs 38 kilometrin juoksija, Petri, joka innosti minut tarttumaan peesiin. Olin juossut jo useamman kilometrin ypöyksin, joten lähdin hänen matkaansa. Vauhti tuntui karulta, mutta oli juuri sellaista mihin vielä pystyin ja mikä todellakin tuntui nopeimmalta tieltä maaliin. En ollut kummallista juttuseuraa hoiperrellessani Petrin perässä ylös Jatkonvaaran rinnettä. Vaikka sain peesistä paljon henkisiä voimavaroja, olivat fyysiset paukut koko ajan vähemmässä. Alamäki sujui paremmin, mutta aika ei parantanut oloa. Odotin tulevaa juomapistettä. Oli pakko päästä tyhjentämään maha, jotta saisin tarvittavaa energiaa sisään.

Huoltopisteen lähestyessä en saanut mitään ulos. Täytin vedellä pullon ja pari mukia naamariin, minkä jälkeen alkoi tapahtua. Kuudella sykäyksellä lerpautin ylös liioittelematta 2-3 litraa mahanestettä. Siinäpä se heikotuksen syy sitten hyvinkin selvisi: Ainakaan pariin tuntiin ei ollut mikään neste tai geeli imeytynyt. Olo koheni ja keveni huomattavasti ja sain myös nautittua annoksen geeliä ja vettä. Olin jo moneen otteeseen käskenyt Petrin jatkaa omaan tahtiin, mutta hän halusi vielä varmistaa, että pääsin liikkeelle kohti viimeistä neljän kilometrin etappia.

Kuva: Mikko Turunen

Olo todellakin parani viimeisille kilometreille juostaessa ja pääsin jopa maksamaan hieman takaisin kulkien Petrin edellä. Kokonaisväsymys toki tuntui koko kropassa ja pienet kramppituntemukset pohkeissa kielivät edelleen lähes tyhjistä lihaksista. Huosilammen ympäri kulkeva helppo rantapolku nosti taas itseluottamusta ja viimeinen kilometri kulki jopa jo vähän tunnelmasta nauttien. Ennen viimeistä nousua maaliin sain vielä kannustukset huoltojoukoilta ja varmistuksen, että keulilla ollaan. Selässäni kulkeva gps oli sekin sammunut matkalle, joten minua oli odoteltu saapuvaksi jo puolisen tuntia.

Maaliviiva ylittyi ajassa 5.24.57. Pääsin perille ja ainakin melkeinpä oikeasti polkujuosten! Viiden tunnin aikatavoite oli sulanut viimeisen 15 kilometrin hyytymiseen, mutta sain pidettyä sarjan kärkipaikan loppuun asti. Tässä kisassa pisin yhtenäinen juoksu oli 55 km, kun se 4 – 9 tunnin swimrun-kisoissa on tyypillisesti 5 – 20 kilometriä. Harjoitteluni onkin ollut tänä vuonna huomattavasti intervallipainotteisempaa, joten loppumatkan jaksaminen oli tiedossa oleva haaste jo matkaan lähdettäessä. En usko liian kovan alkuvauhdin olleen syynä hiipumiseen, sillä sain pidettyä lihaksiston juostavassa kunnossa koko matkan. Myöskään mitään nivelkipuja en tuntenut. Sen sijaan tankkasin alusta lähtien liian vahvaa geeliseosta ja liian vähän vettä, sillä en kuvitellut sään olevan niin kuuma. Ihan turhaan myös pelkäsin kuselle joutumista, sillä se olisi tuottanut häviävän pienen tappion nyt toteutuneeseen hyytymiseen verrattuna.

Juoksutahdin kehitys (=hiipuminen) etapeittain. 18,5 - 24 km väli kulki teknisessä Julma-Ölkyn maastossa

Kokonaisuutena siis ehdottomasti plus-merkkinen suoritus ja hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan! Katsotaan jääkö tämä yksittäiseksi comebackiksi polkujuoksun pariin vai palaanko vielä kilpailemaan täällä tai jossain muualla. Pääpanokset ovat minulla kuitenkin yhä swimrunissa, mutta harjoittelun monipuolisuus on arvo, jota kestävyysurheilijan kannattaa pitää mielessään koko elämänsä ajan! Jos satuit lukemaan blogiani nyt ensimmäistä kertaa, toivottavasti pidit! Jos kyllä, niin oikean laidan listalta löydät lukuisia kisa- ja harjoitusraportteja swimrunista sekä myös kertomuksia erilaisista urheilutempauksistani luonnon keskellä.   

Rheinsberg Swimrun -kisaraportti

Palataanpas siihen mihin viimeeksi jäätiin. Olin siis pienten appi-vaikeuksien jälkeen päässyt tekemään upean kaupunkipyöräilyrundin Berliinin hienoimpia nähtävyyksiä ja keskuspuistoa ihastellen Hauptbahnhofilta Alexanderplatzille. Kaduilla ja aukioilla näin myös kolmen välimeren perukoilla sotaa käyvän valtion tukimielenosoituksia.

Iltapäivällä lähdin takaisin lentoasemalle heittämään lanttia siitä saisinko vuokra-auton vai en. Olin nimittäin jossain ihme tilassa jättänyt ajokorttini Suomeen minimoidessani pakkauslistaa ja pohtiessani vain kaikilla eri julkisilla kulkemista. Vuorokauden autovuokra oli kuitenkin tilattu jo talvella lentojen kanssa, jotta pääsisin sujuvasti Berliinistä kisapaikalle (n. 150 km). Tajusin virheeni junamatkalla Lahden eteläpuolella ja onnistuin tallentamaan Traficomin palvelusta ajokorttiotteen (eli tuoreen, virallisen osoituksen ajo-oikeudestani) puhelimeeni samalla missaten Tikkurilan aseman. Onneksi ehdin vielä Pasilastakin hyvin takaisin kentälle.

Autonvuokraus meni hyvin siihen asti kunnes korttia kysyttiin. Millään ilmeellä ei ollut mahdollista saada autoa ilman fyysistä korttia, tämä tiedoksi muillekin (tai kai tämän lähes kaikki jo tietääkin, nyt muistan minäkin hautaan asti). Siinä olikin sitten Denk auf, minne päästä yöksi, kun majoitus oli varattuna keskeltä maaseutua. Matkalla takaisin kohti keskustaa sain puhelinyhteyden majoittajaan ja hänen poikansa tarjoutui hakemaan minut läheisen kylän asemalta, jonne vielä pääsi iltajunalla.

Oli kyllä muutoinkin ihana, rauhallinen airbnb-majoitus pienessä Priepertin kylässä ja ehta luomuaamiainen pienellä lisähinnalla. Varmaan viikon parhaiten nukuttu yö. Tällaiset Ota vain kevyesti -viikot eivät oikein sovi unirytmiini, mutta kisoja ajatellen ne ovat välttämättömiä. Majoitukselta kisapaikalle pääsin kyydillä, kiitos Andreasin.

Aamupäivän agendalla oli lasten-, perhe-ja nuorisokisojen seuraamista sekä varjossa istuskelua. Kävin myös pienen verryttelyn järvessä ja rantaraitilla. Yleistä siveyskoodia seuraten päätin jättää tri-paidan pois, kun lämpötila huiteli jo yli kolmessa kymmenessä asteessa.

Puolimaratonin MM-soolosarjan starttiin sännättiin hieman parisarjan perään, vartin yli 11. Ensimmäisessä 400 metrin uinnissa kuljin alkuun kärkimiehen peesissä, kunnes irtosin rantautuen ensimmäisenä, ainakin kaksi miestä lähellä takanani. Toinen juoksu oli kisan pisin 4,5 km, tai siis se kuljettiin kahdesti, kuten kaikki osuudet 3-9. Noin kilsan jälkeen Puolan Maciej Kubiak (tutustuin häneen vasta maalissa) juoksi ohitseni ja repi noin puolen minuutin kaulan ennen seuraavaa, 600 metrin uintia.

Kärjessä, Majiec aivan perässäni. 

Kuten alussakin, uintini oli puolalaista vahvempi ja sain hänet kiinni ja hiukan ohi pitkässä uinnissa. Tällä tavoin sitten jatkettiin seuraavat 5 kilometriä: Hän juoksi hieman karkuun, minä taas uin ja pääsin siis aina vähän ennen häntä nousemaan ylös vedestä. Viidennessä juoksussa eli juuri ennen toiselle kierrokselle jatkamista sain pidettyä Maciej'n takanani, mutta pääsin vain vähän lisää karkuun seuraavassa uinnissa.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä vielä kärkipaikalla

Kun lähdettiin uudelleen pitkään juoksuun, puolalainen oli pian kannassani ja siirtyi edelleni. Pystyin edelleen ylläpitämään tasaisena pysynyttä juoksutahtiani, mutta hänellä oli vielä yksi lisävaihde enemmän ja niin seuraavaan uintiin tullessa eroa oli jo noin minuutti.

Tuota eroa en saanut enää uitua kiinni. Juoksuissa en nähnyt enää selkää, mutta uinneissa vihreä lakki erottui pysyvän samalla etäisyydellä osuudesta seuraavaan. Kisan tuntua oli muutenkin edelleen ilmassa, sillä väkeä kulki reitillä paljon. Aikataulu oli juurikin näin, ehkä vähän kettumaisestikin laadittu niin, että koko ajan sai olla ohittamassa porukkaa: Ensin kahden kierroksen parit, sitten puolen kierroksen väen ja toisella lenkillä vielä yhden kierroksen kilpailijat.

Suurin osa juoksuista kulki tällaisia helppoja metsäpolkuja

Jaksoin edelleen pitää tahtia yllä, mutta mihinkään pitkiin kireihin ei rahkeita enää riittänyt. Parissa juoksuun lähdössä alkoi pientä krampin poikasta tuntua, vaikka olin vetänyt tasaiseen 4,5 dl vahvaa, hyvin suolattua geeliä. Vettä olin kuitenkin juonut myös paljon ja ehkä ennen kisaa vähän liikaakin pelkästään. Mutta suoritukseen nuo tuntemukset eivät juuri vaikuttaneet. Odotin vain, josko puolalaisen kamelinselkä vielä katkeaisi. En voinut käsittää miten hän tuossa kelissä veti hihallisella märkkärillä tuota vauhtia edes riisumatta sitä kertaakaan juoksuissa. Maalissa ero oli kuitenkin samaa minuutin luokkaa. Kova veto Ruotsin ja Ranskan ulkopuolelta!

Nyt ei ollut enää niin pulska maalikuva kuin Utössä 😅

Suht niukasta hopeasta huolimatta olin erittäin tyytyväinen tulokseeni. Reitti oli odottamaani polkurikkaampi eikä lainkaan asfalttia (maastokenkä oli ehdottoman hyvä valinta). Silti alitin asettamani aika-arvion muutamalla minuutilla ja jaksoin pitää hyvää tahtia maalla ja vedessä. Sain myös juuri sitä kilpailua, mitä näiltä ulkomaan kisareissuilta haen.

Tiiminä tuskin oltais tultu yhtä lujaa tänään

Kisan jälkeen käytin tilaisuuteni kertoa saksalaisille Kuopio Swimrunista ja Ilomantsin leireistä. Tuskin sieltä tälle vuotta mitään vyöryä on luvassa, mutta sanoisin, että kisa kisalta Kuopio on yhä tutumpi nimi lajin harrastajille ympäri Eurooppaa.

Kisapaikalta Berliiniin pääsin kolmanneksi (ikäsarjansa voittoon) tulleen saksalaisen, Alexin, kyydillä. Vielä sellainen mutka matkaan, että S-Bahn -asema, johon hän minut heitti oli ilkivallan vuoksi suljettu, mutta pienen kiertelyn jälkeen pääsin siitä bussin ja toisen junan avulla kentälle ajoissa. Olipahan taas reissu, missä sai hyödyntää aikanaan kertynyttä suunnistuosaamista kerran, jos viidennenkin. Toki voisihan nämä reissut suunnitella helpommiksikin, mutta miksi mennä sieltä mistä aita on rumin.

Mikkelin metsistä Saksan puistoihin

Viikko Utön jälkeen oli Jukolan viestin vuoro. Swimrun-kisasta jäi odotettua enemmän voimia, joten pääsin palautumisen ohessa tekemään pari kehittävääkin treeniä. Karttatreenit jäivät kuitenkin väliin, joten lähdin kohti Mikkeliä luottavaisin jaloin, paljain päin. Nykyisin enemmän kuntosuunnistajana olin mukana ilman paineita, joskin ratamestari Taivaisen luonnehdinnat maastosta ja radoista toivat oman jännityksensä tähänkin rooliin.

Kymmenen vuoden Jukola-kokemuksella olin nyt ensimmäistä kertaa avaamassa viestiä. Tunnelma oli kieltämättä upea! Pääsin lähtemään loistopaikalta, noin 3 metriä top 200 pääjoukon takaa "toisesta eturivistä". Rynkkyjen laukaukset saattelivat joukon matkaan kl 23.00. Vaikka tilaa tuntui lähtöviivalla olevan, pakkautui porukka pian rinteeseen kapenevalle lähtöviitoitukselle yhdeksi massaksi. Jos vähän yritti jättää turvaväliä edellä menevään, tunki joku takaa siihen rakoon. Korkeista, leveistä hartioista oli hyötyä pitämään itsensä balanssissa.

Muutaman sata metriä K-pisteen jälkeen juoksin ruuhkassa, hetken jopa kameramiehen edellä livessä, minkä jälkeen erkanin hetkeksi omalle valinnalle. Siitä sitten matka kulkikin vaihdellen letkassa ja yksin, useimmiten yksin silloin kun olin hukassa. Heti ensimmäinen rasti oli sitä taattua kilpasuunnistuslaatua ja kakkosväli pelkkää ryteikköä. Niissä viitisen minuuttia sohittuani aloin päästä vähän kiinni juoneen ja sopiviin letkoihin.

Puolimatkan lyhyillä väleillä oli taas tarjolla näihin päiviin liian teknistä suunnistettavaa ja hieman porukasta karattuani olin itse helisemässä. Tämä taktinen puoli oli todellakin eniten hukassa, sillä en ole enää moneen vuoteen tehnyt yhteistreenejä suunnistuksessa, toisin kuin nuorempana oikeestaan viikoittain. Pitkän välin tiepätkällä sain taas jalat liikkeelle ja horisonttiin, oikeat suunnistajat olivat jo siellä.

Lähestymisrasti kisakeskuslouhoksen päällä oli aivan huikea lisä niin kilpailijalle, kuin varmasti myös vaihdossa odottaville katsojille. Paljon en kuitenkaan ehtinyt maisemia katsella, sillä halusin ottaa vielä muutaman sijan korvaamaan edellisrastin onnetonta suuntavirhettä. Loppu sujuikin hyvin ja vaihtoviivalle pääsin sijalla 195.

Ei ihan mitä odotin, mutta en myöskään tiputtanut sijoituksia. Oma aika-arvioni oli ollut 1,5 h ja sain kulumaan metsään 1h 54min. Vaan eipä tullut kärkikään 1,5 tuntiin. Kaikkien kiroilujen jälkeen maalissa oli oikeastaan aika makea fiilis. Juuri tämän vaativuuden myötä yksi hienoimpia juoksemiani Jukoloita, vaikka suoritus oli sieltä heikoimmasta päästä. Isot kiitokset kaikille järjestäjille!

Sunnuntai-päivänä olikin sitten tulevan viikon ainoa sauma päästä pitkään altaaseen treenaamaan, joten se oli käytettävä. Uinti (=yläroppa) kulki suunnistuksen jäljiltä varsin hyvin. Jalkojen puolesta sen sijaan oli parempi ottaa viikko kevyesti palautellen. Nyt eilen perjantaina kävin hieman avaamassa juoksuvauhtia ja aivan vetreältä tuntuu sunnuntain kisaa ajatellen.

Rheinsbergin linna, jonka pihassa kilpailukeskus sijaitsee

Matka käy siis kohti Berliiniä, minkä liepeillä, Rheinsbergin kaupungissa järjestetään My Swimrun Championships sarjan half-marathon MM-kilpailut sunnuntaina 23.6. Reitti on puistomainen, sopivasti juoksua ja uintia vuorotteleva kokonaisuus. Jos saan hyvin synkattua nykyisen hallivauhdin ja treenatun anak. juoksutahdin, on tiedossa hieman reilun kahden tunnin uintijuoksupyrähdys. Sillä jahdataan varmaankin myös mitalia (pirun saksalaiset kun eivät julkaise lähtölistoja).

Vahvuudet minulla tähän kisaan ovat hyvä juoksu- ja uintivire sekä sopivan tasainen reitti. Teknistä polkua ei ole, mutta vaihdoissa saa sitäkin puolta haastaa. Kysymysmerkkejä ovat vähäinen lajiharjoittelu (eli miten kulkee submax juoksu heti uintien perään) ja trooppinen ilmasto. Suomen kesässä on nyt saanut tottua 15 asteen keleihin, mitkä nekin on juoksijalle lämpimiä. Sunnuntaille ennustetaan yli 30 asteen lämpöjä jo aamupäivän startista alkaen. Pitää siis muistaa juoda sekä kisassa, että tänään kaupungilla lomaillessa 😁